6/29/2014

Kirkasta

Kun kelit kylmenee niin kynsillä sävyt kirkastuu. Taisin sanoa tämän saman toisinpäin kesän alussa: kun ilmat lämpenee niin sävyt kynsillä tummenee :> Juhannuksen viimeisiä työvuoroja varten piti kuitenkin keksiä jotain kivaa ja tällä kertaa ratkaisu löytyikin toukokuun aikana toteuttamistani piikki-kynsistä. Halusin jo silloin kokeilla samaa koristelua vähän rohkeammilla värivalinnoilla ja juhannushan on siihen juuri sopiva tilaisuus ;)



China Glazen Highlight of My Summer ei ole ehkä kaikista laadukkain ja hyväkäytöksisin kynsilakka ikinä, mutta hauska ja pirteä se sen sijaan on. Tähän tarkoitukseen siis erittäin sopiva lakka. Lakka vaatii ehdottomasti kolme kerrosta peittävään lopputulokseen, välillä tuntuu ettei se kolmekaan kerrosta ole tarpeeksi kuten jotkut kohdat kynsillä paljastavat. Pakko myöntää, että nämä kohdat jäivät yöllä huomaamatta, ainoastaan kuvista huomasin, että lisäkerros lakkaa ei olisi ollut pahitteeksi.


Piikit on tehty perinteisellä valkoisellani eli China Glazen White Outilla. Tämä alkaa kyllä jo olla melko lopussa, joten uuden sopivan valkoisen etsiminen pitäisi jossain vaiheessa aloittaa. Tämä on ollut melko hyvä valkoinen, mutta parempikin kelpaisi.   


Mikä on teidän "valittu" valkoinen lakkanne?


Rimmel - Base Coat
China Glaze - Highlight Of My Summer
China Glaze - White Out
Nail Tapes

/ When the weather gets colder my nail art gets brighter. And on the other way around. I needed something fun and this version of my Spike -nails earlier was just what I needed. These nails will do for those last workshifts before Midsummer. I used China Glaze's Highlight of My Summer which is fun and bright nail polish. It does need at least three layers to be opaque so it's quality isn't the best ever. The white I used is China Glaze's White Out that has been my white-of-choice for a long time. Now that it's starting to end I need some other white, this isn't maybe the best choice, I have to admit. What's your go-to white polish? /

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti