9/12/2014

The end? No, I don't think so.

Ja sitten, melko yllättäen, tulee tämä blogi päätökseensä. Bloggaaminen jatkuu kynsiasioiden kanssa toisaalla (Nerdic Nails), mutta Misify's blogin takana ja Misify -nimen takana bloggaaminen on nyt tässä. Yksinkertaisesti blogipohjasta tuli liian sekava ja aloin kokea blogin avaamisen epämiellyttävänä kun kaikki näytti aina niin sotkuiselta. Lisäksi bloggaaminen jonkin nimigeneraattorin nimen takana alkoi tuntua erityisen tyhmältä, oma nimi paras nimi! Uuteen blogiin olen tehnyt paljon ulkonäöllisiä muutoksia niin, että se on yksinkertaisempi ja yksinkertaisesti enemmän itseni näköinen, nimeä myöten. 

Misify's pysyy ainakin toistaiseksi auki ja julkisena, itseltäni en sitä tuskin koskaan tule hukkaamaan. Blogi on luotu juuri sitä tarkoitusta varten, että itselläni olisi paikka jossa palata taaksepäin aikaisemmin tehtyjen kynsien luo. Uusi blogi tulee olemaan samalla tavalla 99.9% kynsipainotteinen.

Uusi blogipohja on avattu julkiseksi tänään ja tietysti suuri toiveeni on, että te lukijatkin jaksaisitte nähdä vaivaa ja siirtyä tuon toisen blogin seuraajaksi :) Uuden blogiin aloittamiseen liittyy tietysti myös uudet kujeet, heti ensi viikosta alkaen. Suuret kiitokset kaikille, jotka ovat jaksaneet tämän blogin tarinaa ja matkaa seurata, toivottavasti tavataan Nerdic Nailsin puitteissa!

Misify
Mirka

Tästä uuteen blogiin:


/ Quite suddenly I have decided to close this blog and start a new one. I have noticed that even opening this old blog has made me feel bad since it's just so messy. No matter what I do, I don't seem to get it as I would like it to be. So I'm keeping this one open but I don't post here anymore. My new blog, Nerdic Nails, has been opened today and I really wish that you would come and join me there. That blog will also be 99.9% about nails. A huge thank you to all of you who have been a part of my journey here in Misify's. Hope to see you soon at Nerdic Nails! /

Misify
Mirka

To the new blog:

2 kommenttia :

  1. Jes, jatketaan uudessa blogissa! (ja onneksi et lopeta sentään, vaikka Misifyn tie tuleekin päätökseensä!)

    VastaaPoista