6/27/2013

Huomio kynsibloggaajat!

Tällä kertaa vähän erilainen postaus. Viime aikoina on tullut pohdittua aina välillä kynsilakkojen määrää ja muutenkin tätä kynsiharrastusta. Kyse ei ole siis siitä, että olisin alkanut pohtia kynsiharrastuksen lopettamista tai sitä, että siitä olisi tullut jollain tavalla epämieluista. EI TODELLAKAAN. Kynsien lakkaaminen tuntuu taas mieluisemmalta kun hetkeen.




Mutta..kynsilakkojen määrä. Keväällä tilasin kynsilakoille tikkuja ja nimesin ja lakkailin ne täyteen. Kynsilakkoja en ole laskenut kertaakaan, mutta epäilen niitä olevan 100-150 välillä. Normaalille ihmiselle määrä tuntuu ihan hullulta, mutta itseä se ei jotenkin hetkauta kummallisemmin, minkä varmaan pitäisi olla jo jonkinlainen hälytysmerkki. China Glazen -kynsilakkatelineessäni alarivillä on ainakin 5 erisävyistä punaista, vaikka en oikeasti edes käytä punaisia lakkoja. Silti en niistä jostain syystä ole luopunut. Sielläpä näyttävät nätiltä hyllyssä. Sama juttu on glitterlakkojen kanssa, ne on niin mahdottoman nättejä, mutta niitä ei tule poiston kamaluuden takia käytettyä. (Vaikka tähän on kyllä menetelmiä kokeilussa) Kynsimiiteistä kynsilakkoja on aina tullut omiin varastoihin hirveät määrät lisää, mutta niistä en todellakaan osaa tuntea huonoa omaatuntoa, kun itse niihin ei ole rahaa laittanut. Vaikka kynsiharrastuksesta kuinka pidänkin, niin välillä ei vaan voi olla kyseenalaistamatta kynsilakkojen määrää ja muutenkin harrastukseen laitetun rahan määrää. Olenko ihan hullu? Mutta en ole edes pahimmasta päästä (?) Mutta huonon omantunnon tunteminen on muutenkin vähän väärä käsite. En tunne huonoa omaatuntoa, ainoastaan välillä heikkoina hetkinä kyseenalaistan hankittujen lakkojen määrää ja sitä, kuinka paljon niillä oikeasti ehtii lakkailla. Rahaahan menee muihinkin harrastuksiin, ei kynsiharrastus ole siinä mitenkään poikkeus :)

Tänä kesänä käytössä on ollut oikeastaan yksi tai kaksi lakkaa, siis suuremmassa käytössä. Tällä hetkellä ne vain on suosikit, eikä sille mitään mahda. Tuleehan niitä muitakin käytettyä sitten omalla ajallaan. Olisi kiva sanoa, että tykkään kovasti kaikenlaisista lakoista, mutta kyllä vaan pastelliset ja vaaleat sävyt ovat niitä omimpia ja niitä tulee eniten käytettyä. Mutta entä jos asia joskus muuttuu ja olen myynyt pois kaikki tummemmat ja ihanat lakkani? Samoiten mietin erikoisemmista lakoista joita omistan, esim. China Glazen 2Nite. Vaikka en siitä oikein tykkää etenkään Color Clubin Halo Hues -kokoelman rinnalla, en sen "harvinaisuuden" takia haluaisi siitä luopuakaan. Tätä ajatusta tulee vastaan myös muiden lakkojen kanssa, miten niistä pikkuisista on niin vaikeaa luopua vaikka melkein varmaksi tietää, ettei niitä tule käytettyä?


Toinen asia mitä harrastuksessa olen pohtinut on sitten vielä vähän pinnallisempi. Huomaan lakkaavani kynnet paljon innokkaammin, jos olen menossa johonkin. Esimerkiksi töihin tai luennolle tai kavereiden kanssa oleskelemaan. Tunnustan ensimmäisenä, että itselleni osa kynsilakkaharrastusta on ilman muuta se, että muut näkevät kynnet ja ehkä kommentoivat niitä jotenkin. Joskus onnistuneimpien lakkausten kanssa tekisi mieli kävellä kynnet edellä niitä esitellen. Mutta toisaalta, eikös bloggaaminen ole juuri osa tätä? Eihän kukaan pidä blogia koska ei halua kenenkään kiinnittävän kynsiin huomiota? Tai sitten se iltalehden  kynsikilpailu, jonne kynsiharrastajat lähettelevät kynsiensä kuvia, ei ehkä niinkään palkinnon vaan huomion ja julkisuuden takia? 


Nyt haaste muille kynsibloggaajille, kertokaa kommenteissa tai ihan omassa blogissa .. (linkittäkää!) Teksteissä voitte halutessanne käyttää alla olevaa kuvaa, joka on ihan tähän tarkoitukseen tehty ;)

Miten suhtaudutte kynsilakkojen määrään/harrastukseen menneeseen rahaan?
Kuinka kynsilakoista luopuminen: helppoa vai vaikeaa? 
Entäs myönnättekö nauttivanne kynsillä saadusta huomiosta? 




20 kommenttia :

  1. En ole bloggaaja, mutta vastaan silti :D
    Eli ajattelen lakkoja (ja leimailua) mun harrastuksena ja se maksaa juuri sen verran kun haluan siihen rahaa laittaa. En siis surkuttele rahanmenoa, käytän siinä puitteissa kuin mahdollista on. =)
    Lakoista luopuminen on kausittaista, saatan laittaa yhtäkkiä 30-50 myyntiin, mutta siltikin varasto kasvaa... :D mutta laitan surutta kiertoon sellaiset, jotka eivät olleetkaan mieluisia, tai mulla on jo liian samanlainen.
    Ja voi kyllä, nautin siitä, että joku joskus kommentoi kynsiäni! =)

    VastaaPoista
  2. Raha on ainoa tekijä, joka hillitsee harrastustani. Uskon, että paremman taloudellisen tilanteen koittaessa käytän rahaa myös kynsiharrastukseeni enemmän. Nyt mennään todella tiukoilla, siksi ehkä oma suhtautumiseni yltiöpäiseen lakkoihin tuhlaamiseen (tai pakonomaiseen lakkojen keräämiseen) on vähän nihkeä. Kukin elää tietysti varojensa mukaan.

    Luovun melko helposti kynsilakoista, jos olen huomannut etten ole esim. puoleen vuoteen koskenut johonkin sävyyn. Ja tuplasävyt vaihdan hyvinkin kivuttomasti poies :)

    Onhan se kivaa, jos joku kehuu vaikka lakan sävyä, mutta ei minua haittaa jos kukaan ei kommentoi jotain hämmentävää leimausviritystäni :D

    VastaaPoista
  3. Oli kyllä niin hyvä kysymykset että piti heti alkaa kirjottamaan vastauspostausta!

    http://kynsinauhatanssi.blogspot.fi/2013/06/toisenlainen-haaste.html

    VastaaPoista
  4. Puit aika hyvin sanoiksi sen mitä minäkin aiheesta ajattelen. Onhan tämä harrastus, jossa uusien lakkojen hankinta periaatteessa kuuluu asiaan, mutta rajansa kaikella. Itse kun vielä kuulun klaaniin: "en raaski luopua", niin on pakko vähän pitää malttia ostelussa. Viime aikoina olenkin aika hyvin oppinut ostamaan lakkoja sen mukaan mitä oikeasti haluan, sen sijaan, että ostaisin lakkoja, joita minulla ei vaan vielä ole. Se on jo aika valtava parannus. Näihin kulunutta rahaa en niinkään surkuttele, ne menisi vain johonkin muuhun hömppään ellei kynsiin. Ja perheettömänä työelämässä olevana ei jokaista ropoa tarvitse niin tarkkaa laskea. Eri taloudellisessa tilanteessa voisi olla eri ääni kellossa.

    En silti koe mitään ostoskrapulaa tai että kokoelman lajuus ahdistaisi. En edes oikeasti tahtoisi, että omistaisin vain parikymmentä lakkaa. Kyllä vallinnan varaa täytyy olla :D Mutta rehellisesti sanottuna, kyllä tää homma menee välillä yli. Itselläkin toki, mutta mitä on blogimaailmaa seurannut, niin joillain tää homma menee aika maaniseksi jo. Varmaan tämä blogimaailma jollain tapaa ruokkiikin ylenpalttista kuluttamista: "aina pitää olla jotain uutta" tai jotain sinnepäin. Mielestäni kynsiharrastuksen idea ei ole hamstrata miljoonan lakan kokoelmaa, vaan myös niin, että kaikkia lakkoja käyttää. Edes kerran vuodessa!

    Huh, tästäpä tuli romaani. Pitää ehkä harkita ihan tosiaan vaikka postauksen tekemistä aiheesta :)

    VastaaPoista
  5. Tämä osui niin asian ytimeen, että haasteeseen oli pakkko vastata ! :D

    http://huomennatoisin.blogspot.fi/2013/06/sinut-on-haastettu.html

    VastaaPoista
  6. Mulla on tällä hetkellä n. 320 kynsilakkaa. Siinä on aika paljon liikaa, omaan makuuni max. 200 lakan kokoelma olisi sopiva. Määrää paisuttaa sekin, että testaamattomia lakkoja on aina vaan viitisenkymmentä, vaikka miten lakkailen niillä enkä käytä samaa lakkaa kahta kertaa. Sekin ahdistaa välillä, olisi kiva lakata joskus niillä vanhoilla, kauniilla mutta uudet "painaa päälle".

    Onhan tämä materialistinen harrastus, sitä ei käy kiistäminen. Toisaalta en tuhlaa juuri mihinkään muuhun joten sallin tämän itselleni. Yritän kuitenkin ostella suht maltillisesti ja kierrätän myös koko ajan lakkoja eteenpäin.

    Bloggaus on iso ja tärkeä osa harrastusta. Se on muutenkin ollut ehkä paras juttu, mitä olen keksinyt koskaan aloittaa sillä olen saanut blogin kautta myös uusia ystäviä ja piristystä sosiaaliseen elämään:)
    Alun perin aloitin blogin pitämisen, koska halusin esitellä muillekin, mitä olen tehnyt. Samasta syystä lähetin kuvani IL:n kynsikilpailuun. En edes muista, mitä siellä oli palkintona, se ei ollut olennaista:D



    VastaaPoista
  7. Puit aika hyvin sanoiksi kaikki, mitä itsekin ajattelen harrastuksesta. Rahaa mietin kyllä ja olen välillä ostolakossa, mutta sitten se lepsuu. Nykyään kyllä ostan ehkä enemmän kaikenlaisia koristeita kuin lakkoja. Ja kyllä kynsistä saadut kommentit tuntuu kivoilta!

    VastaaPoista
  8. Tuleehan sitä mietittyä aina välillä, mutta minulla on pysyny vielä tämä homma ihan lapasessa. Lakkoja on alta 100, ja niitä ostan vain ehkä kerran tai kaksi vuodessa lisää. Jostain syystä en saa samallaista "ostopakkoa" kuin moni muu tuntuu saavan. Ostan tarpeesee kun esim huomaan että minulla ei ole minun vihreää, etsin sellaisen ja ostan sen. Mutta tätäkin tapahtuu oikeastaan vain silloin jos mielessä on jo joku lakkaus johon tarvitsen just tietyn väristä lakkaa.

    Mitä muiden lakkamääriin tulee, ei minua haittaa ollenkaan. On ihana katsella kun toisilla on satoja lakka pulloja ja uutta pukkaa, mutta itsellä ei siihen ole varaa tällähetkellä.

    Lakoistani en luovu kovin hevillä koska heräte ostoksiakin on hyvin harvakseltaan. Yleensä joudun heittämään lakat pois kun ovat jo niin lopussa ja kuivanu.

    Ja jokainenhan meistä kynsiharrastajista on taiteilija, ja kuka taiteilija ei haluaisi huomiota töilleen! ^^

    VastaaPoista
  9. Teen tän haasteen joskus ensviikolla blogissani :)
    Blogini:
    http://popsunnailartsekoilut.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. Kah! Oli sen verran mielenkiintoinen, että päätyi blogiin eikä kommenttiboksiin: http://ootmeikannut.blogspot.com/2013/06/48-misifyn-haaste.html

    VastaaPoista
  11. Päädyin suosiolla kirjottamaan blogiin tästä, sen verran pitkästi tuota asiaa. :)

    http://kynsienvarikartta.blogspot.fi/2013/06/toisenlainen-haaste.html

    VastaaPoista
  12. Pitipä se itsekin runoilla blogiin (aika sekavasti tosin, häätynee ehkä vähän rukkailla tuota vielä ymmärrettävämmäksi :D)

    http://whenlifeisdigital.blogspot.fi/2013/06/harrastuksesta.html

    VastaaPoista
  13. Vastasin haasteeseen:
    http://itseetsimss.blogspot.fi/2013/06/pieni-haaste-jokaiselle.html

    :)

    VastaaPoista
  14. Liityin lukiaks(:

    glitternailsbyessi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  15. Hoplaa! Hieno haaste, pisti miettimään ;)

    http://evestemptations.blogspot.fi/2013/06/misifys-challenge-random-pics.html

    VastaaPoista
  16. http://blogofnails.blogspot.fi/2013/07/toisenlainen-haaste.html

    Minun panokseni haasteeseen

    VastaaPoista
  17. Oma pohdintani aiheesta: https://www.facebook.com/photo.php?fbid=267736910034838&set=a.250899785051884.1073741835.249317411876788&type=1&theater

    VastaaPoista
  18. Vihdoinkin sain minäkin vastattua haasteeseen :)

    http://tuhlarin.blogspot.fi/2013/07/haaste.html

    VastaaPoista
  19. Asian vierestä - mistä tuo kynsilakkateline on hankittu? :D

    VastaaPoista
  20. Hurja kiitos kaikille haasteeseen vastanneille, ette tosiaankaan jättäneet yksin tämän kanssa :) Pitää katsoa joskos jaksaisin vielä kirjoitella tähän vähän jatkoa teidän kommenttien ja tekstien pohjalta! Ja kynsilakkateline on huuto.netistä ostettu :)

    VastaaPoista