8/12/2013

Kuumailmapallot

Koska uusia leimauslaattoja tuli viime kuussa tilattua isompikin läjä, piti niitä nyt sitten ottaa käyttöön taas. Valitsin Cheekyn European Romance -laatasta kokokynnen kuvion, jossa on kuumailmapalloja. Lakkaillessa tälle kuviolle tuli mieleen toinenkin käyttötapa, katsotaan koska sitä alan toteuttaa. Näiden kynsien kuvia läpikäydessä huomasin, että kuvat ovat ihan surkeita ja tärähtäneitä kaikki. Ei auta kun valita huonoista parhaimmat, koska kynnet oli kuitenkin ihan kivat, että ne haluan kuitenkin näyttää! Lisäksi pikkurilliin oli jäänyt vähän mustaa leimauslakkaa, very nice.


Vaikka leimaajassa (=minussa) on tällä kertaa ollut vikaa niin Cheekyn laattojen laatu näkyy kyllä silti näistä kuvista. Mustat viivat ovat tarkkoja ja puuttuvia palasia ei ole. Vaikka olenkin onnistunut levittämään jotkut kuvat leimatessa/päällyslakkaa levittäessä..Nämä kynnet oli oikeasti livenä paljon kivemmat, ehkä siksi ettei niitä tullut tuijotettua ihan näin läheltä ;) Alla oleva kuva on vähän erilainen verrattuna aikaisempiin kynsikuviin eli toisinsanoen asento on hieman muuttunut, yritän tässä pohtia itselleni parasta kynsikuva-asentoa eli erilaisia poseerauksia saattaa näkyä tulevaisuudessa. Onko teillä näitä kahta kuvaa verratessa mielipiteitä siitä, kumpi olisi parempi tapa? 



Rimmel - Base Coat
Essie - Go Ginza
Konad - Black
Cheeky - European Romance

2 kommenttia :

  1. Nämä ovat todella söpöt kynnet! Tuo Go Ginza on kyllä kauniin värinen :)

    Itse tykkään ehkä hieman enemmän tuosta alemman kuvan tyylistä. Ja etenkin kun pullo on kädessä :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos taas sulle, ihanaa että jaksat näin aktiivisesti kommentoida! :) Ja Go Ginza on kyllä ihana, tuntuu vaan että olen nyt käytellyt sitä ja muita tuon sävyisiä vähän liikaa, pitää vähän rauhoittua :D



    VastaaPoista