10/27/2013

Rauhallinen minttu

Nyt ennen Halloweenin kynsisekoilua (kerran vuodessa kynsille voi tehdä oikeasti melkein mitä vaan) on hyvä aika rauhoittaa kynnet hetkeksi. Kynsille pääsi taas ihan uusi lakka eli Zoyan Neely

Neely on ihanan rauhallisen värinen, jotain mintunvihreän ja vaaleanvihreän väliltä. Olen tässä yrittänyt pohtia onko lakka hyvin samanlainen kuin esimerkiksi China Glazen Keep Calm, Paint On. Olen päättänyt myydä tulevassa kynsimiitissä kirppistellessä (16.11. Jee!) paljon kynsilakkoja ja yritän nyt sitten päättää, että mitä kaikkea myyntipinoon meneekään. Sitten on tarkoitus ostaa tilalle sellaisia lakkoja, joiden käyttämistä ei malta odottaa. Haluan siis koostaa oman kokoelmani pelkistä pakko saada -lakoista, toivottavasti myös laadukkaista sellaisista. Tästä aiheesta ja myyntivalinnoista voisin höpötellä enemmänkin, ehkäpä siis postausta tulossa siitäkin ;)


Neely on ehdottomasti laadukas lakka. Peitti tosi kauniisti kahdella kerroksella, kolmatta en edes ajatellut lakata. Levittyi helposti ja päällyslakka kruunasi kauniin pinnan. Sitten vain leimailut päälle :) Zoyat ovat Suomessa vähän hankalampia saada, mutta ne muutamat mitä itselle on miitin kautta tullut eivät ole kaikki olleet cremelakkoja. Itseltä löytyy kolme jelly-lakkaa ja siitä tuli sellainen kuva, että kaikki Zoyat olisivat samanlaisia. Eihän näin tietysti ollut ;)


Lakkauksen päälle leimailin Bundle Monsterin laatalla taas ne ihanat koukerot. Leimausvärinä kultainen, koska ajattelin, että se sopii hyvin vaaleanvihreän kanssa. Kynsistä tuli siis tunnelmaltaan hyvin rauhalliset ja vähän antiikkisen oloiset, johtuu ehkä värivalinnoista.

Rimmel - Base Coat
Zoya - Neely
Konad - Light Bronze
Bundle Monster -  314


6 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, Bundlen ihana koukerokuvio ei ikinä petä! :)

      Poista
  2. Sievä on tämä minttuinen Zoya! Mie rakastuin niihin jellymäisiin Zoyiin <3 tai ainakin siihen yhteen jellyyn, joka minun goodie bagista silloin ekassa miitissä kuoriutui ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin (ja olen :D) niin kade niistä sun lakoista mitä sait, ihania kimalluksia :)

      Poista