1/09/2014

Vuosi 2013: Flops

Onneksi lakkaostosteni kanssa tilanne on se, että huonoja valintoja osuu kohdalle todella paljon hyviä valintoja vähemmän. Siksi tämäkin lista on selvästi tops -listaa lyhyempi, mutta niin asian kuuluu ollakin (8 vs. 6)! Tällä listalla siis lakkoja, jotka eivät syystä tai toisesta vakuuttaneet.

China Glaze - Gossip Over Gilmets  & China Glaze - Goldie But Goodie . Nämä kaksi lakkaa China Glazen syksyn kokoelmasta halusin tilata, mutta sitten kynsillä eivät ensi käyttökerralla vakuuttaneet. Niin huonoja ostoksia lakat eivät kuitenkaan olleet, etten tulisi niitä vielä kokeilemaan ennen kuin teen myyntipinopäätöksiä niiden kohdalla. Goldie But Goodie ei ole vielä edes kynsille asti päässyt. Jotenkin vaan tylsiä tapauksia. 



OPI - Stay the Night. Tämä on ensimmäinen tekstuurilakka jonka olen oikeasti todella halunnut ja jonka olin päättänyt omistaa jossain vaiheessa. Kun sitten syksyllä viimein sain lakan, ei se oikein vastannut odotuksiani. Pullossa ihan kaunis, mutta kynsillä tekstuuriefektin kanssa ei sitten niinkään. Ehkä päällyslakan kanssa? Tämä on niitä lakkoja, joiden kohdalla on vaikeaa myöntää itsellenikään etteivät ne olekaan niin ihania kuin oli ajatellut ja odottanut.


China Glaze - This One's For You. Tämä oli sellainen aika nopeasti ja ilman suurempaa harkintaa tehty ostos. Ennen kauneushoitolassa näkemistä en edes oikeastaan ollut kiinnittänyt huomiota kyseiseen lakkaan netissä. Sitten ostin lakan ja se ei kyllä tehnyt suurta vaikutusta. Toisaalta lakkaa on kokeiltu vasta kerran ja erilainen yhdistelmä voi tehdä paljon. Mutta tällä hetkellä ei vaikuta kovin erikoiselta verrattuna muihin markkinoilla oleviin ihanuuksiin.



China Glaze - Shore Too Bright. Violetti ja neon ei selvästi ole oma lempiyhdistelmäni. Violettikin on jo hieman vaikea sävy ja kirkkaana vieläkin erikoisempi. Ei vaan tuntunut omalta sävyltä kuten ei myöskään saman merkin Gothic Lolita aikoinaan.



Color Club - Miss Bliss. Ensimmäisen omistamani Halo Hues -lakan jälkeen tämä ei vastannut ihan odotuksia. Vaikka holoefekti on hieno ja toimiva tässäkin, ei vaaleanpunaisen yhdistelmä sen kanssa vaan mielestäni toimi.




No, oletteko samaa mieltä vai vastaan? Olenko laittanut listalle jonkun ihan väärän lakan? ;)

10 kommenttia :

  1. Stay The Night näyttää kyllä pullossa paljon paremmalta kuin kynsillä, mikä on harmi :/ Chinan syksy -kokoelma oli aika meh. Taisin vain yhden lakan napata siitä :D Kyllä kesä/kevät lakat on kivempia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää tuota Nightiä kokeilla vielä kyllä ehdottomasti päällyslakan kanssa myös :) Kesän kokoelmat on aina vähän pirteämpiä, kyllä se vaan kummasti vaikuttaa!

      Poista
  2. Mitää, Stay the Night on yksi mun suuria suosikkeja kaikista tekstuureista! Vielä vähän harmittaa, että myin ison pullon sitä pois ja otin tilalle sen tekstuurikokoelman pikkupullot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, tämä valinta herättää nyt kyllä keskustelua! :D On kyllä laitettava lakka uudestaan vielä kokeiluun ;) Mutta omat ennakko-odotukset tälle lakalle oli niin suuret, että ehkä se vähän vei hohtoa pois.

      Poista
  3. Mulle ei tule mieleen, että olisin ostanut yhtään epämieluisaa lakkaa viime vuonna. Toisin oli muutama vuosi sitten, kun ostelin ihan miten sattuu. Viime vuonna tosin lahjoitin parikymmentä halpislakkaa siskon kavereille.

    Minusta tuo China Glazen glitter on kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä omastakin varastosta löytyy niitä harrastuksen alkuvaiheilla hankittuja epämieluisia yksilöitä. Nyt on selvästi vähentynyt harhaostosten tekeminen! Tuo CG:n glitter vaatii vielä parempaa inspiraatiota, niin ehkä itseäkin alkaisi se enemmän kiinnostaa :)

      Poista
  4. Tuo OPI Stay the night alkoi kyllä kanssa kiehtoa, pitänee lisätä se wishlistille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah :D Taidan ehkä nyt olla tämän lakan kanssa ihan väärässä!

      Poista
  5. Täällä on ihan sama tunne Stay the Nightin kanssa! Tekstuurit eivät ole todellakaan kolahtaneet mulle, mutta jostain syystä tuo Stay the Night oli silti pakko saada. Näytti niin hienolta joissain kuvissa, että päätin antaa yhdelle tekstuurille mahdollisuuden. Fiilis lakasta on kuitenkin vähän nääh :/ Ennakko-odotukset olivat liian korkealla ilmeisesti, enkä haluaisi myöntää lakan olleen pettymys.

    Ehkä tuota CC holoa voi käyttää leimatessa, jos koko kynnellä ei toimi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ajatus tuosta CC:stä, taidan kokeilla pikimmiten! :) Hyvä, että joukossa on ainakin yksi muu jolle Stay the Night ei ole ollut ihan niiiiin suosikkilakka :) Ennakko-odotusten suuruuteen laitan kyllä oman pettymykseni myös :(

      Poista