4/07/2014

Holokukkasia

Koska on tullut kevät ja aurinkokin paistaa on taas hyvä aika kaivaa esille Color Clubin Halo Huesit. Tämän sarjan lakkoja omistan vain kaksi mikä on siis ihan liian vähän, mutta toistaiseksi se nyt riittäköön. Koska halusin sisätiloihinkin jotain koristusta tuohon lakkaan silloin kuin holoefekti ei niinkään näy, niin päätin tehdä kynsille dotting tool -kukkasia. Ensimmäistä kertaa ikinä. Ja sen kyllä huomaa! 


Päivänvalolampun alla

Alle valikoitui kahdesta Huesistani Blue Heaven, minkä ihanuutta en voi tarpeeksi hehkuttaa. Kaksi kerrosta peittävyyteen ja levittäminenkin sujuu hienosti. Tällä kertaa olin vähän tyhmä ja levitin lakan päälle myös pikakuivattavaa, mikä hieman ehkä vei tuota holoefektiä mennessään, mutta ei se nyt tällä kertaa haittaa. Hauska lakka, yritin kuvata lightboxissa suoraan päivänvalolampun edessä, niin antoi jonkinlaisen holoefektin. Sitten ajattelin vielä kuitenkin napata kuvat myös suorassa auringonvalossa - vau!


Suorassa auringonvalossa

Se mikä haittaa on nuo niin sanotut kukkaset. No, ainakin tuli yritettyä jotain uutta ja ehkä se harjoittelemalla tuosta sitten helpottuu. Mutta jos oikealla kädellä tehdyt kukkaset näyttävät tältä niin voitte kuvitella miltä vasemman käden tuotokset näyttävät. Mutta ehkä nuo nyt kukiksi tunnistaa, ainakin jos äkkiä katsoo? ;D Tästä siis ehkäpä hieman matkaa esimerkiksi the Yellow Nails -blogin Anniin, joka loihtii dotting toolilla vaikka mitä! Mutta kukkiin käytetty China Glazen White Outtia ja keskustassa OPIn Keeping Suzi At Bay.

Joko olette itsekin kaivaneet hololakat talven jäljiltä esille? :)

Rimmel - Base Coat
Color Club - Blue Heaven
China Glaze - White Out
OPI - Keeping Suzi At Bay

/ Translation: I decided to embrace spring and polish my nails with a holographic nailpolish from Color Club's Halo Hues -collection. I only own two of them and this time I chose Blue Heaven. I also decided to do some flowers with dotting tool for the first time ever. They didn't turn out so good, but I'll keep practicing. These holographic polishes are so stunning in direct sunlight, it's a shame they can't look like that indoors as well! I have two layers of polish in my nails and that's really all you need. Have you already started to polish with holographic polishes too? :) /

2 kommenttia :

  1. On noi Halo Huesit vain kauniita <3

    Mullakin on ollut pilkkutikku harjoitukset menossa, ei se oo niin helppoa miltä näyttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä komeita! Ja ei se todellakaan ole niin helppoa, kyllä vaan harjoitusta vaatii! :D

      Poista