Näytetään tekstit, joissa on tunniste Black. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Black. Näytä kaikki tekstit

9/05/2014

Light Pink Disaster

Vaaleanpunainen, musta ja valkoinen - niiden piti olla niin helppo yhdistelmä, että vaikka olisin tehnyt mitä niin kynnet olisivat onnistuneet. No ei ihan.


OPIn Mod About You on edelleen parhaimpia ostoksia tänä vuonna. Kaksi kerrosta riittää ihan helposti ja levittyy kynnelle ihan itsestään. Rimmelin White Hot Love on myös juuri sopiva valkoinen, leveällä siveltimellä varustettu ja hyvin peittävä valkoinen. Leimauslaattana on MoYou Londonin Tourist Collection 07. Kyseinen kynnen kulmaan sopiva kuvio on ihan huikean nätti ja sopii vaikka minkälaiseen lakkaukseen. Itsellä tämä kuvio on nyt toista kertaa käytössä omilla kynsillä tänä kesänä.

Isadoran tekstuurilakka Bon Bon oli se, mistä ongelmat alkoivat. Lakassa itsessään ei ole mitään muuta vikaa kuin se, että se ei itsekseen kyllä riitä kynttä kunnolla peittämään. Bon Bonin alla on siis vielä kerros Mod About Youta. Jaaaa lisäksi olisi pitänyt valita vähän räväkämpi sävy sen tilalle. Tätä yritin sitten paikkailla lisäämällä dotting toolilla ja China Glazen Liquid Leatherilla pisteet kynsien kulmiin. Ja sitten kynsillä olikin vaikka ja mitä.

Ja vielä yksi juttu, blogi löytyy nyt myös Twitterin ihmeellisestä maailmasta. Kunhan nyt saan kiinni twitterin perusideasta niin saan sitäkin aktiivisemmaksi. Nimimerkin takaa @misifys pitäisi löytyä tuttuja lakkauksia ;)


Sally Hansen - Nail Rehab
OPI - Mod About You
Rimmel - White Hot Love
China Glaze - Liquid Leather
MoYou London - Tourist Collection 07
Konad - Black


/ I thought that using light pink, white and black together would be such a safe combination that I wouldn't need to do almost anything about them. Well, it didn't went quite like that. OPI's Mod About You was a great choice once again but Isadora's Bon Bon was too mild to got with a black stamping and I also needed to use Mod About You on the bottom of it since it didn't cover the nail alone. When I had finished with stamping (MoYou London - Tourist Collection 07), I added those dots with dotting tool and China Glaze's Liquid Leather. Then these nails were too full of everything. How nice. Better luck next time? And one more thing, I just joined Twitter, you can find me there by the name @misifys/

* Saatu. En hyödy mitenkään linkkien painamisesta - ne ovat vain lukijoiden elämää helpottamaan.

8/13/2014

Single Chevron

Tuntuu, että luonnoksissa odottaa vain kasa epäonnistuneita kynsiä. Siksi oli ihan kiva, että tällä kertaa sain taas idean lakkaukseen instagramin @sloteazzyn tutoriaalista. Tässä lakkauksessa on ihmeellistä myös se, että siinä on värinä ainoastaan mustaa. Siis mustaa! Tytölle joka tykkää kaikista eniten pastelleista on tämä aika harppaus, mutta against all odds viihdyin näissä kynsissä tosi hyvin.



Ideana on yksinkertaisesti se, että mustalla kynsilakalla rajataan kynsiin kaksi aluetta niin, että keskelle jää yksittäinen chevron, jolle lakkaa ei ollenkaan laiteta. Käytin alueiden rajaamiseen Dependin mustaa Art Lineria ja koristelusivellintä alemman kolmion värittämiseen. Mustana lakkana käytin China Glazen Liquid Leatheria. Liquid Leather tarvitsee kaksi kerrosta peittävyyteen. 



Kaiken pohjana käytin Sally Hansenin Nail Rehabia, minkä olen kynsimiitistä saanut. Vielä tämän käytön perusteella en osaa lakasta muuta sanoa kuin sen, että se tekee kynsistä tasaisen väriset, etenkin kahdella kerroksella. Nail Rehab on siis tavallaan täydellinen nude -lakka, mutta ihan 100% peittävyyteen ei sekään kykene ja kahta kerrosta enempää en kyllä pohjalakkaa viitsi laittaa.

Nyt blogi hiljenee hetkeksi aikaa, koska tämä tyttö suuntaa kesälomareissulle ennen yliopistolle palaamista, palataan siis mekin asiaan ensi viikolla! Kertokaa kuitenkin mielipiteenne näistä kynsistä! :)



China Glaze - Liquid Leather
Depend - Art Liner, Black

/ Again I got so inspired by instagram's @sloteazzy. I made those single chevron nails with black. This would work with some other color as well but I wanted to try the black version first. And I have to say that for a girl who loves light colors and pastels I felt pretty comfortable in these nails. I'm even considering if these would be the right nails for my during our weekend's trip. But perhaps with those pastel colors.. ;) These are quite simple to make, I used Depend's Art Liner, China Glaze's Liquid Leather and a nail art brush. These nails were good practise in hand painting. So I'm leaving for a long-weekend-trip so we'll meet again next week! /

5/01/2014

Vappua!

Voisiko olla, että parhaat kynnet syntyvät paineen alla? Kun on pakko saada kynsille jotain, muttei vaan ole yhtään mitään käsitystä siitä, että mitä se voisi olla. En nyt siis väitä, että nämä kyseiset kynnet olisivat parhaita kynsiäni ikinä, mutta idea kerrankin toimi ja kyllä näillä kelpasi vappuaaton olla töissä :) Kuvissa kaikki pienimmätkin virheet paljastuvat, mutta livenä tykkäsin näistä kyllä kovasti.

/ Could it be that the best nail art comes under pressure? When you are just forced to get something done and you have no idea what that something could be. I'm not saying that these are one of my best nails ever but this time my idea worked and I did enjoy these nails. In the pictures all the smallest mistakes show but in live I really liked these a lot. /


Olin jo aikaisemmin valinnut päässäni käytettäviksi lakoiksi OPIn Hey Babyn ja China Glazen Liquid Leatherin. Jos omistaisin OPIn Gwen Stefani -kokoelmasta sen mustan lakan, niin varmasti olisin sen tähän sitten ottanut ;) Ensiksi Hey Baby alle ja sitten Liquid Leatherilla lakaten päälle. Tässä vaiheessa pohdin, että tuleeko näiden kahden värin kohtaamispaikan alle strassi (OPI - I Snow You Love Me). Strassit jäivät laiskuuden takia laittamatta, mutta korvasin ne kahdella mustalla pisteellä, se olikin ihan hauska ajatus käytännössä. 

Aika simppelisti toteutetut kynnet siis kyseessä ja vaikka kaikki linjat ei ihan suoria tai identtisiä olekaan, niin mielestäni ihan kivat kynnet vappua ajatellen. Mutta hauskaa, että töissäkäynti on taas saanut lakkaamaan kynsiä vähän enemmän vaikka väsymys iltaisin onkin kova.

Mitä tykkäätte näistä kynsistä? Mitä teillä oli vappuna kynsillä? :)

/ I had already decided the polishes for these nails. They're OPI's Hey Baby and China Glaze's Liquid Leather. If I had that black polish from OPI's Gwen Stefani -collection I would have used that for sure ;) First I polished Hey Baby and then I did put Liquid Leather on top of it. At this point I also wondered about using strasses (OPI - I Snow You Love Me) under those parts where these two polishes meet but since I was lazy I only used dotting tool. 

These nails were quite simple to make and although all those lines aren't so straight and identical, I thought these nails were quite nice. But it's nice that going to work makes me polish my nails more often although I'm really tired at evenings. /

/ How do you like these nails? :) /


Rimmel - Base Coat
OPI - Hey Baby
China Glaze - Liquid Leather