8/16/2013

Tekstuuriseepra

Löysin arkistoista yhdet kynnet, jotka ovat jääneet julkaisematta. Tämä johtuu luultavasti siitä, että kynnet eivät kuuluneet omiin lempparikynsiin, joten niiden julkaisukaan ei ollut tärkeimpiä asioita. Yritän täällä yhä kamppailla flunssaa vastaan, sunnuntaina alkaa reissu. Olen lähdössä Tallinnaan katsomaan R. Williamsia ja samalla kynsilakkaostoksille. Saan siis yhdistää kaksi ihan mahtavaa asiaa, mutta terveys vaan laittaa vastaan. Jos 8 päivää lepoa riittäisi kolmen päivän matkaan?



Nämä kynnet oli tosiaan jopa pastelleja ja hentoja värejä rakastavalle liian hennot ja tylsät kynnet! Huomasin pitäväni vain aksenttikynnestä, jossa on Kikon tekstuurilakka. Näitä kynsiä tehdessä huomasin myös sen, että tekstuurilakalle leimaaminenkin onnistuu ihan hyvin. Tämä huomio taas antaa lakkailuun lisää mahdollisuksia. Nämä kynnet siis aika perushöttöä.

Kertokaa nyt kiltit miten tuota Etude Housen Peel Off -pohjalakkaa tulisi oikeaoppisesti käyttää? Olen todellakin kokeillut kaikenlaisia tapoja, mutta aina saan tehdä melkein sen normaalimäärän työtä oli tuota lakan alla tai ei. Kerran olen tainnut saada tuon lakan toimimaan, mutten keksi mitä olen silloin tehnyt eritavalla. Olen laittanut tuota paljon ja vähän, normaalin pohjalakan kanssa ja ilman. Pitäisikö tuon lakan antaa kuivua kovasti ennen päälle laitettavan lakan levittämistä?



Etude House - Peel Off Base Coat
Color Club - Get a Clue
Kiko - 641, Strawberry Pink
Konad - Light Bronze
Bundle Monster - 223

2 kommenttia :

  1. Todella söpöt kynnet :) Mie odotan että saan itselleni tekstuurilakkoja niin pääsen koittamaan niiden päälle leimailua.
    Paranemisia sinne ja hyvää matkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä juttu etten ollut tajunnut aikaisemmin että noiden päällehän pystyy ihan normaalisti leimailemaankin :>

      Poista