2/11/2014

Isadora Peel Off Base

Vaikeasti tavoitettava ja suosittu pohjalakka eli Isadoran Peel Off Base löysi kotonsa kaksin kappalein nyt myös minun luotani. Annie muisti, etten ollut kyseistä tapausta saanut mistään ostettua ja sitten Annien kautta sain minäkin kimppatilauksesta pretty.fi -sivustolle omani. Ostin näitä heti kaksin kappalein, koska myöhemmin ei ole varmaa kuinka näitä enää saa.

Tämä pohjalakkahan on suosittu siksi, että se helpottaa esimerkiksi glitterlakkojen poistamista sataprosenttisesti. Olen kyllä parin vuoden harrastamisen aikana lukenut paljon "näin poistat glitterlakkasi helposti" -postauksia ja katsonut useita youtube-videoita asiaa koskien, mutta tämä on kyllä helpoin tähän mennessä. 


Lakkaa levitetään kynsille ihan normaalin pohjalakan tavoin. Kuivumisaikaa pitäisi antaa noin viisi minuuttia, itse uskalsin lakata päälle vasta kun valkoisuus hävisi. Mikä valkoisuus? No, lakkahan toimii niin, että sen ollessa märkää kynnellä on valkoinen kerros, kuin liimaa tai ohut kerros valkoista lakkaa. Kuivuessaan lakka häviää näkyvistä. Tähän tapaan:


Sitten lakataan haluamansa lakka ja lisätään mahdolliset koristelut. Annetaan olla niin kauan kuin halutaan tai sitten kuin lakkaus alkaa ilmoittaa halustaan vaihtaa maisemaa. Lakkaus pitäisi siis nimensä mukaisesti pystyä kuorimaan kynsiltä pois. Tätä harrastan paljon muutenkin ilman tätä pohjalakkaa, mutta tämän kanssa se on ehdottomasti helpompaa ja siistimpää. 

Näiden lakkausten kanssa kävi niin, että jo samana iltana (kynsillä noin kolme-neljä tuntia) lakat alkoivat ensimmäisestä nurkasta jo hieman irtoilla. Sitten en voinut enää olla koskematta kynsiin ja napsin lakkaukset pois. Parhaaksi taktiikaksi koin sen, että lakkaa kannattaa rapsutella ja nostella irti sivustapäin eikä alhaalta/ylhäältä. Näin lakkaus lähtee todennäköisemmin ihan kokonaisena irti. Kynsille jäi ihan muutamia pieniä paloja lakkaa, lähinnä kynsien kärkiin. Tällaiset palat sitten irti lähtivät:


Mikä on sitten lopullinen mielipiteeni Isadoran Peel Off Basesta? No, sen kertoo varmaan myös se, että hankin heti kaksi pulloa kerralla. Ainut miinuspuoli lakassa on se, että sen poislähtemisestä ei aina voi olla varma. Saattaa olla, että lakkaukset ovat lähdössä irti jo muutaman tunnin päästä tai sitten parin päivän päästä ja silloinkin vaativat avustusta. Mutta vaikka lakat lähtisivätkin jo seuraavana aamuna irti, on se kuitenkin parempi vaihtoehto paljon kynsiään lakkaavalle kuin se, että glitteriä saa kynsiltään hinkata pois. Tämä on itselleni siis ehdottomasti tarpeellinen aluslakka.

Minkälaiset tunnelmat teillä on kyseisestä aluslakasta? Oletteko kokeilleet, harkitsetteko hankkimista vai annatteko olla? :)

8 kommenttia :

  1. Mie ostin yhdeltä bloggaajalta, kun se ei tykännyt, mutta itse en ole vielä käyttänyt tätä. Ja luulen, että töissä nuo lähtisi nopeasti pois :D
    Jos vielä varakappaleita haluat, niin Carlsonilla on :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tosiaan olla, että kun joutuu käsillä paljon tekemään niin vielä helpommin kuoriutuu pois :) Voi olla, että näillä kahdella pärjään aika hyvin, mutta hyvä tietää! :D

      Poista
  2. Kyllä miekin ton ostin, vaikka ensikokeilulla lakat lähti itekseen. Nytkin itseasiassa kynsillä ja olen liimannut 4 "kynttä" takaisin aluslakalla. :D Ensi kerralla aionkin alle laittaa normialuslakan, jos se auttaa. (Tosin en tiedä vielä miten se vaikeuttaa lakan poistoa..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yhden toisen peel off-lakan kanssa käyttänyt pohjalakkaa, mutta ei merkittävästi vaikuttanut lopputulokseen. Pitää tosiaan vielä tämänkin yksilön kanssa yrittää! :)

      Poista
  3. Minun oli tarkoitus ostaa tämä, mutta kun en sitten löytänyt tätä mistään, tilasin Nail Pattern Boldnessin Glitter A-Peelin. Onneksi se toimi hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, että löysit jonkun glittereiden poistoa helpottavan lakan! :) Itsekään en tätä yhdessäkään kaupassa ole livenä tavannut :/

      Poista
  4. Aluks aattelin kokeilla, mutta kun ei lähimmistä kaupoista löytynyt niin annoin olla. Aattelin kyllä kokeilla sitä erikeeper-vesi seosta jos saan joskus aikaiseksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä lakkaa on kyllä tosi vaikea löytää, ikävä kyllä :/ Toivottavasti erikeeper-seos on toimii! :)

      Poista