Näytetään tekstit, joissa on tunniste essie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste essie. Näytä kaikki tekstit

8/28/2014

2x Failed Attempts

Nyt en enää edes jaksa selittää teille, että "juu, nämä kynnet nyt oli vähän tämmöiset" vaan ihan raakasti isketään ruutuun kahdet pilalle menneet kynnet. Jo suunnitteluvaiheessa, sitten toteutuksessa ja myös valokuvaamisessa meni jokin pieleen. Ehkä näiden kaksien kynsien pitäisi jo todistaa se, että hyvä suunnittelutyökin kannattaa.



Ensimmäisissä kynsissä käytin Essien Go Ginzaa ja Zoyan Perrietä. Tein yksinkertaiset leimaukset MoYou Londonin Mother Nature Collection 01 -laatasta ja leimauslakkana Konadin Vivid Pink ja Pastel Violet.  Uutena tuttavuutena oli Zoya, joka osoittautui ihan loistavan laatuiseksi, mutta kuitenkin itselleni hieman liian tummaksi violetiksi. Aksenttikyntenä kuitenkin toimii kuten myös syksyisempänä lakkana. Laadultaan aivan loistava, yksi kerros lakkaa olisi riittänyt, mutta tottumuksesta lakkasin silti kaksi. Ei voi kun suositella.


Rimmel - Base Coat
Essie - Go Ginza
Zoya - Perrie
MoYou London - Mother Nature Collection 01
Konad - Vivid Pink
Konad - Pastel Violet


Näihin kynsiin taas päätin yhdistää meriteeman ja vaaleanpunaisen värin eli Essien Lovie Dovien. Lakka oli hyvälaatuinen, peitti nätisti kahdella kerroksella. Raidat tein kynsiteipeillä ja Rimmelin White Hot Love -lakalla, jonka ostin paikkaamaan pikaista valkoisen lakan tarvetta. Leimaukset Cheekyn 36 -laatasta. Näiden kynsien myötä (kaksi päivää töissä näillä) tajusin, että vaaleanpunainen näin isolla pinta-alalla ei todellakaan ole oma juttuni. Tunsin oloni suurimman osan ajasta epämukavaksi ja liian tyttömäiseksi. Onpahan tämäkin asia nyt todistettu, eipä tarvitse enää pinkkiä käyttää jokaisella kynnellä. Perinteinen meri-aiheisuus perinteisine väreineen on siis itselleni parempi ratkaisu ;)

Rimmel - Base Coat
Essie - Lovie Dovie
Rimmel - White Hot Love
Cheeky - 36
Nail Tapes
Konad - White

Mitä mieltä te olitte näistä kynsistä? 

/ Nothing special in here, just two set of nails that went somehow wrong in the process of making or photographing them or I just didn't like them. /

7/30/2014

Grey-Yellow-White-Black

Yksi ilta vähän rajoitetumpaa hellettä ja kynnet heti lakattaviksi. Keltaisen, harmaan ja valkoisen yhdistelmä on viime aikoina vetänyt kovasti puoleensa ja tällä kertaa valitsin kynsienkin värimaailman samaan sarjaan. Ja koska skittlette oli viime kerralla kovasti mieleeni, ajattelin tälläkin kertaa kokeilla samaa. Onneksi kokeilin ja pysyin myös alkuperäisessä suunnitelmassa, koska näistä tuli oikeasti kivat kynnet vaikka leimauskuvio ei yhdestä nurkasta ottanutkaan kunnolla kiinni!



Pääväriksi valitsin harmaan, koska se oli vaihtoehdoista hillityin ja oli siksi siis varma valinta. Harmaana käytin Essien Maximillian Strasse Her -lakkaa, joka on kyllä auttamattoman ohut koostumukseltaan. Kolme kerrosta on ihan tarpeen. Laadultaan ei ole totuttua Essietä. Itselleni "totuttua Essietä" edustaa esim. Tart Deco, mikä on jo melkein yhdelläkin kerroksella tarpeeksi peittävä ja lakattavana aivan ihana.

Keltaisena lakkana tietysti OPIn I Just Can't Cope-Acabana, jonka ostamista siis suuresti epäröin mutta se on lopulta ollut tämän vuoden parhaita lakkaostoksia. Valkoisena lakkana taas China Glazen White Out ja Konadin mustalla leimattu kolmiokuvio Pueenin laatasta 52.



Pueen oli itselleni täysin uusi leimailututtavuus, mutta täytyy nyt sanoa, että olen ihan myyty. Nämä uudet laatat joissa kuviota on koko laatta täynnä, ovat omaan mieleeni kovasti ja graafinen kuvio sopi näihin kynsiin kuin nenä päähän. Kyseinen laatta on vuoden 2014 laattakokoelmasta, näitä saa esimerkiksi CesarsShopilta kolmen euron kappalehintaan ja MiMaxilta kolmella ja puolella eurolla.

Mitä te tykkäätte näistä kynsistä? Millaisia kokemuksia teillä on Pueenin laatoista?



Rimmel - Base Coat
Essie - Maximillian Strasse Her
OPI - I Just Can't Cope-Acabana
China Glaze - White Out
Konad - Black
Pueen - 52

/ This time I decided to use my new found love: a color combination of grey, yellow and white (plus some black). I used them to make a skittelette that turned out really nicely. Only disappointment was Essie's Maximillian Strasse Her which just isn't up to Essie's normal standards. I used for the first time Pueen's plate 52, and I really liked how the stamping looks. I think I need to take a closer look of Pueen's plates in the future. /

En hyödy linkkien klikkaamisesta - ne ovat vain lukijoiden elämää helpottamaan.

7/25/2014

Kynityt

Idea oli hyvä - kaikki muu sitten vaan meni ihan pieleen. Lakkaamista aloitellessa iski joku hurja väsymystila mikä ajoi sitten nukkumaan jo paljon ennen normaalia ajankohtaa. Pakko oli kuitenkin kynnet saada valmiiksi ja lakatessa ihan todella sinnittelin eteenpäin koko ajan. Erittäin harvinaista. Kaiken lisäksi olin kynsiä lyhentäessä innostunut ottamaan mittaa vähän liikaa pois ja nyt kynsien yleinen look ei ole niin omaan mieleeni. Mutta onneksi kasvavat nopeasti.


Sitten ne varsinaiset kynnet. Halusin pitää lakkauksen keskuspisteenä Dollish Polishin Better Not Wastea, mutta erehdyin lakkaamaan sen valkoisen päälle. Vaaleanpunainen Essien Go Ginza (nimettömissä) olisi ollut parempi valinta pohjalle. Go Ginzan päällä on Vivid Lacquerin leimauslaatasta VL 006 sulka, tai oikeastaan vaan sen pää. Nimettömistä tulikin sitten koko lakkauksen lempparit, pitää tätä pinkillä vaaleanpunaisen päälle -leimausta käyttää toistekin. 

Vivid Lacquerilta tämä on ensimmäinen tuttavuuteni ikinä. VL valmistaa hauskoja leimauslaattoja, joista jäin kuolaamaan erityisesti erilaisia neulontamalleja täynnä olevaa laattaa, ehdoton hankinta tällaiselle käsityöharrastajalle! Niiden ollessa kuitenkin loppuunmyytyjä päädyin hankkimaan tämän laatan, josta löytyy niin chevronia, sulkia kuin voikukkiakin - eli kaikkea mikä on tällä hetkellä kovassa huudossa. Ei haittaa. Kuvat siirtyivät kynsille hyvin, käyttämäni leimauslakka ei ollut työhön parasta mahdollista, joten enempää en osaa vielä laatasta sanoa.


Muissa kynsissä käytin sitten ihan vain Essien Fashion Playgroundia, joka kyllä ehdottomasti vaatii sen kolme kerrosta (ainakin). Ehkä jos jaksaa odottaa kerrosten lakkaamisen välillä pidemmän aikaa voi vähempikin riittää. Itsellä tätä kärsivällisyyttä ei tällä kertaa riittänyt. Mutta tässä nämä kynnet nyt kuitenkin ovat kuvattuna ja ikuistettuna, aina ei voi voittaa!

Onko teillä kokemusta Vivid Lacquerista?

Rimmel - Base Coat
Essie - Go Ginza
 Essie - Fashion Playground
Dollish Polish - Better Not Waste
China Glaze - White Out
Vivid Lacquer - VL 006
Konad - Pink

/ Good idea but I was too tired when making it real. I wanted to make these nails focused on my new polish, Dollish Polishes Better Not Waste. My first mistake was to polish it over white, that light pink, Essie's Go Ginza, would have been a much better choice. Over Go Ginza I used Konad's pink to stamp Vivid Lacquer's plate VL 006. On other nails I used Essie's Fashion Playground which really does need at least three layers to be opaque. But although these nails weren't the best I have made, here they are photographed and published. / 

7/22/2014

Swings Both Ways

Aikaisemmin esittelin viime vuoden Robbie Williams -keikan kynteni ja tällä kertaa sitten tämän vuoden versio. Tämä keikka olikin jo toukokuussa, joten kynnet ovat "vähän" jääneet esittelemättä. Tämä kiertue oli nimeltään Swings Both Ways ja kiertueen keskipisteenä oli Robbien samanniminen uusi levy. Samanlaisia selkeitä teemoja en keksinyt kuin viime vuonna, joten nappasin levyn kannesta sen värit, etsin kynsilakoistani mahdollisimman lähelle osuvat ja aloin lakkailemaan. Mielestäni lopputuloksesta tuli ihan osuva, varsinkin kun kevätflunssa oli erittäin vahvasti päällä kynsiä lakkaillessa. 

/ Earlier I showed my nail art from last year's Robbie Williams -concert. This time I have this year's version to show you. This year's tour was called Swings Both Ways and the center of this tour was Robbie's new album (Swings Both Ways). I didn't come up with the same kind of clear themes like last year so I just used the colors the album's cover has. I needed to use those nail tapes, but now I'll hide them from myself ;) I liked this nail art and since I was quite sick when I did them I'm surprised they came up this nice. /



Käytin kynsissä kahta eri koristelutyyliä, kynsiteippejä ja water decalseja. Water decalsit olin tilannut juuri tätä tarkoitusta varten ebaysta ja tuollaisia decaleita käyttämällä voi olla varma siitä, että kynsistä ei tule turhan tyylikkäät tai vakavat. Mutta onhan nuo ihan hauskat. Laadultaan nuo olivat kuitenkin aivan järkyttävät, mutta ainakin kuvattavaan käteen sain decalin menevään suhteellisen siististi, toiseen käteen ei niinkään. Tuollaista laatua en normaalikäytössä jaksaisi millään, mutta kun kyseessä oli yksittäinen tapahtuma oli pakko saada decalit toimimaan vaikka mikä olisi. Päällyslakan avulla decalit jämähtivät paikalleen, muuten liukuivat jatkuvasti pitkin kynttä.

Koristeteippien avulla halusin vain toistaa pikkurillien (Kiss Me I'm Brazilian) ja nimettömien (I Just Cant Cope-Acabana) värimaailmaa, jotta kynsien kokonaisuudesta tulisi eheämmät. Tällä kertaa jätin kokonaan pois nimikirjaimet, koska ajattelin naamassa olevan ihan tarpeeksi vinkkiä.

/ I used two different nail art techniques: nail tapes and water decals. These water decals I had ordered just for this purpose from ebay and when using this kind of decals you can be sure that your nails won't turn up too serious or classy. But I think they're quite fun. But their quality was just awful but I managed to get the decal pretty well in my hand which I was photographing. I wouldn't stand this type of quality in the long run but this was a once time event so I just had to make those decals work. With the help of top coat I got the decals to stay in their place, otherwise they just kept falling of the nails. 

With the nail tapes I just wanted to repeat those colors in my little finger (Kiss Me I'm Brazilian) and ring fingers (I Just Can't Cope-Acabana) to make the nails more whole. This time I left those initials out since I thought my thumbs would give enough hints of what these nails are all about ;) /



Ja keikasta vielä sen verran, että hienoa oli. Päästiin taas tosi hyville paikoille ja Robbie oli ihan siinä vieressä, on se aika uskomatonta. Kuulin uuden levyn lemppareitani, esim. Swings Both Ways ja Go Gentle olivat livenäkin erittäin hienoja vetoja.

/ Still few words of the concert..I just have to say I really enjoyed it. We got really close to the stage again and Robbie was standing right in front of us, that was amazing! I heard my favorites from the new album, for example Swings Both Ways and Go Gentle were so good in live too! /

Mitä tykkäätte kynsistä? :)



Rimmel - Base Coat
OPI - Kiss Me I'm Brazilian
OPI - I Just Can't Cope-Acabana
Essie - Where's My Chauffer?
Water Decals
Nail Tapes

7/07/2014

Alkupalat

Alkupalat eli Hors d'oeuvres eli Essien glitterkynsilakka. Kevään miitistä saimme L'Orealilta Essien kynsilakat, itselleni tuli tämä glitterlakka, joka on ilmestynyt vuoden 2013 Encrusted Treasures -kokoelmassa. Harvoin glittereitä tulee käytettyä niiden vaikean poistamisen takia, mutta tällä kertaa päätin lakata alle Isadoran Peel Off Basen, sillä ei haittaa vaikka se huomenna irtoilisikin jo. Tähän ongelmaan ei oikein ole ratkaisua: joko glitterlakka ei irtoa ollenkaan tai se irtoaa liian helposti.

Kyseistä kynsilakkaa on vaikea kuvailla - onneksi on valokuvat. Lakka koostuu ohuesta hiukkasmaisesta glitterpohjasta ja isommasta glitteristä. Väri onkin hankalampi osuus, näen siitä kultaa ja hopeaa, myös hieman sinistä. Päivänvalossa vallalla oleva väri on kuitenkin hopea.



Erikoinen lakka, joka vaatii ainakin sen kolme kerrosta peittääkseen kynnen kunnolla. Valoa kohden lakka näyttää täysin peittävältä, mutta oikeassa valaistuksessa (tai sitten oikeastaan varjossa) lakan alta näkyy selvästi kynnen pinta. Mutta suurimman osan ajasta lakka näyttäytyy peittävänä. Kuvissa lakan päällä on myös kerros Sally Hansenin Fast Dry Top Coatia.

Kimaltelu ja hopean sävy on ainakin saanut itseni tuijottelemaan kynsiäni vähän tarpeettoman paljon. Pitäisi ehkä käyttää glittereitä vähän useammin? Lakka olisi todella kaunis varmasti kerrostettuna toisen lakan päälle tai liukuvärjättynä kynnen juureen. Ehkä seuraavaksi siis sellainen ratkaisu.



Rimmel - Base Coat
Essie - Hors d'oeuvres *
Sally Hansen - Fast Dry Top Coat

/ Hors d'oeuvres is a glitterpolish from Essie. I got this polish from our nailbloggers' meet this spring from L'Oreal. I polished this over Isadora's Peel Off Base so that I would have even some chance to get it off ;) It is hard to tell you what this polish looks like - it's good that I have photos. Polishes color is somewhere between silver, gold and even blue. The color I see the most is silver. It requires at least three layers to become opaque and still in the right light you can see the nail under the polish. In the pictures there's a layer of Sally Hansen's Fast Dry Top Coat over the polish. These shades have made me stare at my nails a little too much. Maybe I should wear glitter more often? This polish would look beautiful also on top of some other polish or as a part of gradient nail art. Maybe I will try that next. /

* saatu

6/27/2014

Dream Catcher

Omat festarikokemukset ovat erittäin rajallisia. Ainoat festarit joilla olen ollut ovat olleet yksipäiväisiä (Sonisphere 2009 & 2014), niiden lisäksi olen käynyt vain ihan perinteisissä konserteissa. Tällä kertaa suunta oli Iskelmäfestareille Himokseen torstaipäiväksi. Iskelmäfestarit tuntuivat vaativan jotain värikästä. Kun olin selviytynyt dream catcherin kirjoitusasusta - miten sekin oli muka niin vaikeaa: cather, chatcer..(tired much?) - päätin kokeilla ensimmäistä kertaa itselleni tällaista koristelua. 


Tässä tapahtui jotain ihan hämärää, oikean käden kuviot onnistuivat nimittäin selvästi paremmin kuin vasemman käden. Ensimmäinen kerta ikinä. Siksi kuvissa vahvasti mukana myös oikea käsi vaikka sitä onkin paaaaljon vaikeampi kuvata kuin vasenta. Käytin teräväpäistä sivellintä ja dotting toolia apuna, pitkät viivat tein sitten Dependin Art Linerilla.


Lakkoina tällä kertaa ihana pastelli, vaaleanpunainen Essien Romper Room. Tällä kertaa lakkaa on kaksi kerrosta kynsillä mikä on ihan tarpeeksi, että tällä lakalla saa peittävän lopputuloksen. Ihana kirkas sininen, jolla olen tehnyt pallot on China Glazen Too Yacht To Handle viime kesän kokoelmasta. Tämä lakka on pakko ottaa pian lakkaukseen isommalla pinta-alalla mukaan, aika herkullinen sävy on nimittäin kyseessä! Valkoisen virkaa toimittaa jälleen kerran China Glazen White Out, kuten aina. 


Mielestäni kyseiset kynnet olivat ihan onnistuneet ja kauniiden värivalintojen takia näitä katseli ihan mielellään ;) Todiste siitä, että välillä täysin väsyneenäkin voi saada ihan mukavat kynnet aikaan.

Mitä piditte kynsistä? Oletteko itse maalanneet kynsille dream catchereita?

Rimmel - Base Coat
Essie - Romper Room
China Glaze - Too Yacht To Handle
China Glaze - White Out
Depend - Art Liner, Black

/ For a festival I did some "happy and bright" nail art. For the first time I tried to do the dream catcher -nail art by painting them myself. I'm quite happy with how they turned out, especially in my right hand. Too bad that the right hand is harder to photograph though. I used Essie's Romper Room which still is so lovely and only needs two coats to become opaque. Those blue dots are China Glaze's Too Yacht To Handle which I really need to use more since it's such a delicious color. White dots are made with China Glaze's White Out like always. I'm happy that once I managed to make some good nail art while being tired. /

6/17/2014

Love for chevrons

Blogin kanssa olen tällä hetkellä hyvässä vaiheessa, sillä töissä käyminen on aiheuttanut sen, että kynsiä on luonnoksissa esittelemättä ja voin julkaista niitä aina kun vaan ehdin. Sen takia kynnet eivät tule ihan aikajärjestyksessä ulos (nimim. Williamsin keikan kynnet vieläkin luonnosvaiheessa..), mutta eipä se tässä kynsitouhussa onneksi niin haittaa! :) 

Nämä kynnet on tehty myöhään illalla ja tarkoituksena oli jälleen kerran tehdä jotain varmaa missä tulen viihtymään. Näissä kynsissä viihdyinkin tavallista pidempään ja otin lakkaukset pois vasta kun oli pakko. Pastellivärit ja blogilleni ominaiset Nail Vinylsien avulla tehdyt chevron -kuviot ovat ihan varma yhdistelmä ;)

/ I'm in a good place with the blog right now since working has made it possible to leave my posts in draft-phase. This is why my nails aren't coming out in the right order (my Williams -concert nails are yet to be shown..), but that's okay in this nailblog -thing :)

These nails are done late at night and the meaning was once again to do nails I would feel comfortable in. I wore these nails for a few days (longer than usual) and I only took these off when I had to. Pastelpolishes and chevron-pattern made with Nail Vinyls are really a comfortable set for me ;) /


Lakkana on Essien Fashion Playground, minttuinen ihanuus kevään kokoelmasta. Täysin peittävään lopputulokseen kannatan kolmea kerrosta lakkaa. Valittamista ei tästä lakasta ole, pastelliset ja etenkin minttuiset lakat ovat aina lähellä omaa sydäntä. Raidat tein China Glazen Liquid Leatherilla. Helppokäyttöinen perusmusta, joka riittää moneen lakkaukseen kun en muuten mustaa lakkaa käytä kuin koristeluissa. 

Nail Vinylseja on pakko vain kehua. Ainakin oman kynsien lakkailun ne mullistivat ihan täysin. Eipä olisi ennen ollut yhtä helppoa saada kynsiin chevron-kuvioita. Ehkä siksi tulee chevronia vähän ylikäytettyä, koska ennen niiden teko ei ollut millään tavalla järkevästi mahdollista ;)

/ The polish is Essie's Fashion Playgroud, a minty beauty from spring collection. For a completely opaque end-result I say you should use three layers of polish. I have no complaints of this polish, pastel and minty -polishes are all close to my heart. I made those chevrons with China Glaze's Liquid Leather which is a great basic-black nail polish that lasts a long time since I don't use it other than in nail art.

I have nothing bad to say about Nail Vinyls. They really made my nail art -hobby a completely different one. Never I had a chance to do chevrons before them. Maybe that's why I'm overusing them a bit ;) /


Rimmel - Base Coat
Essie - Fashion Playground
China Glaze - Liquid Leather
Nail Vinyls - Chevron

6/05/2014

My First Half Moon Manicure

Koristelutyyli mikä oli vielä itseltäni kokeilematta: Half Moon eli puolikuu -manikyyri. Eikun siis manikyyritarrat kansion taskuista esille ja lakkaamaan kynsiä. Samana päivänä olin noutanut postista Annien lähettämät kynsilakat, jotka tuli kimppatilauksen tuloksena mikä Annien ja Katjamarian kanssa aikaisemmin keväällä tehtiin. Sanonpa nyt vaan taas tähän väliin, että on kyllä ihanaa, että tämän helposti aika itsenäisen kynsiharrastuksen kautta olen tutustunut näihin ihaniin tyttöihin, joiden kanssa puolitoista vuotta sitten aloitettu viestiketju ei ole edes kynsimiittien suunnittelun loppumisen jälkeen hiljentynyt ollenkaan!

Ja tosiaan, olin tilannut muutaman lakan Essien tämän kevään Hide & Go Chic -kokoelmasta. Samoissa kokoelmissa ilmestyneet lakat voi yleensä aika huoletta yhdistää toisiinsa ja niin päätin toimia tässäkin lakkauksessa. Vaaleaa ja tummaa yhdessä, mutta yksinkertainen koristelutyyli.

/ One nail art style that I hadn't yet to try was Halfmoon Manicure. So I needed to find my french manicure -stickers and start polishing my nails. The same day I had gotten some new nail polishes that Annie sent me. We made an order together with Annie and Katjamaria earlier this spring and finally those nail polishes arrived! I just have to say this again in here that I'm so glad I have met these two amazing girls through this often so independent hobby! Messagechain we started about year and half ago hasn't been quiet at all although our nail meets are already been held. 

And oh..I was saying that  I ordered few polishes from Essie's spring collection 2014 called Hide & Go Chic. It's almost every time the case that those polishes that have come out in the same collection you can combine in the same manicure. I decided to do that this time also. Light and dark together with some simple nail art. /



Romper Room on niin kaunis vaalean, vaaleanpunainen sävy, joka vaatii tarkkuutta levittämiseen, mutta tämän ollessa tarpeeksi kohdallaan kaksikin kerrosta riittää peittävään lopputulokseen. Juuri tällaiset sävyt ovat kaikista omin juttuni kynsilakkamaailmassa ja tälläkin kertaa piti saada turvalliset lakkaukset pariksi päiväksi, joten tämä oli juuri sopiva sävy.

/ Romper Room is such a beautiful and very very light pink polish that requires attention but when given that, even two layers should be enough. These kinds of shades are just my thing in the nail polish world and this time I needed to do some safe nail art so this was just the color for it. /


Hide & Go Chic on vähän erilainen sininen kynsilakka, jollaista itselläni ei todellakaan aikaisemmin ollut. Nyt kun tummemmat sävyt eivät kynsillä enää pelota, niin tämä on kyllä ehdottomasti tulossa pian kynsille vähän isommallakin pinta-alalla kuin nyt. Hirveästi en laadusta osaa näin pienellä kokemuksella sanoa, mutta vaikuttaisi, että lakka on taattua Essien laatua eli hyvin peittävä ja helppo levitettävä. Näissä lakoissahan ei nyt siis ollu suosimaani Essien leveää sutia, koska lakat on ulkomailta tilattu. Silti lakkaaminen näillä kävi ihan hienosti.

/ Hide & Go Chic is a different kind of blue polish that I sure don't have a dupe for. Now that I have gotten over the fear of dark tones in my nails I will surely be using this for the whole nail. I can't se much about the quality of this polish since I only used it so little but it seems to be the same Essie - quality what means it's easy to use and is very opaque. These polishes I bought don't have the wide brush that I normally adore. These polishes came from abroad so I needed to try the different brush for the first time. It worked really nicely. /

Onko teillä kokemuksia Essien kevätkokoelmasta tai puolikuu-lakkauksista? :)

/ Do you have any experiences of Essie's spring collection or the half moon manicure? :) /

Rimmel - Base Coat
Essie - Romper Room
Essie - Hide & Go Chic
Manicure Stickers

5/22/2014

Something Borrowed

Kun ilmat lämpenee niin minä vaihdan harmaaseen kynsilakkaan? No, ehkä tämä on nyt tilapäinen mielenhäiriö ;) Mutta tämä lakkaus on kuitenkin ollut mielessä jo todella pitkään, water decalitkin sitä varten on ollut hankittuina jo kauan. Kukahan tämän lakkauksen on ensimmäistä kertaa toteuttanut, yhtään en osaa sanoa. Mutta niin nätti se oli, että ideaa oli pakko itsekin lainata kun kaikki tarpeet sitä varten kerta löytyivät.

/ When weather gets warm I go and change to grey nail polish? Well, maybe it's just temporary insanity ;) But this particular nail art has been on my mind for a quite some time, I have bought the water decals for this a long time ago. I wonder who came up with these nails, I have no idea. But it's so cute that I just had to borrow the idea since I had everything for it. /



Tämän kevään paras hankinta on selvästi ollut OPIn I Just Can't Cope-Acabana. Ehkä senkin käyttö taas vähenee syksyn ja talven tullessa, mutta nyt nautin siitä ja kesästä ihan täysillä. Lakan laatu ja kaunis ja kirkas väri ovat juuri se mitä selvästi olen tietämättäni kaipaillut. Keltaisen kaveriksi sopii hienosti harmaa ja laadukas Essien Maximillian Strasse Her, mikä peitti kauniisti jo kahdella kerroksella OPIn tapaan. 

Sulat lakkauksessa ovat tosiaan water decalseja, jotka olen ebaysta ostanut. Isossa setissä tuli paljon muitakin sulkia, mutta nämä olivat pääsyy tilaukseen. Laatu oli todella hyvä, oli hyvin aikaa liikutella decalit haluamaani paikkaan ja paperista decalit irtosivat ihan hetki kastumisensa jälkeen. Kunpa vain kaikki decalit olisivat näin hyvälaatuisia!

/ This spring's best purchase has obviously been OPI's I Just Can't Cope-Acabana. Maybe I'll stop using it this much when fall and winter comes but now I'm enjoying it and summer as much as I can. This polishes quality and beautiful and bright color is something I've wanted without me actually even knowing it. With this yellow Essie's Maximillian Strasse Her goes really nicely. Maximillian covered beautifully with just two layers just like OPI.

These feathers in these nails are water decals which I have bought from ebay. In a big set there came a lot of different kinds of feathers but these were the main reason for my order. Their quality was just great, I had enough time to move them around in my nails and they also came off the background-paper just a second after getting wet. I wish all water decals were this good! /


Rimmel - Base Coat
OPI - I Just Can't Cope-Acabana
Essie - Maximillian Strasse Her
Water Decals

5/17/2014

Time for…Robbie Williams!

Pikkutyttönä Robbie Williamsin Live in Knebworth -dvd:n saatuani haaveilin siitä, että kerran elämäni aikana tulisin näkemään herran ihan livenä, matkustaisin vaikka Britanniaan ihan sitä varten kun olisin tarpeeksi iso. Huomenna tämä suuri unelmani toteutuu jo toisen kerran, sillä lähden Hartwall -areenalla katsomaan Robbieta. Viime vuonna oltiin Tallinnassa eturivissä, mikä oli enemmän kuin olisin ikinä uskaltanut edes haaveilla. Nyt mennään siis keikalle jo toista kertaa vuoden sisään. Uskaltaako sitä edes toivoa, että huominenkaan ei ole vielä se viimeinen kerta kun Williamsin keikalle pääsen?

Huomisen kunniaksi julkaisen vuosi sitten tekemäni kynnet Tallinnan keikkaa varten. Nämä kynnet onnistuivat kivasti ja ainakin mukailivat teemaa jos ei muuta! Huomisen keikkaa varten tekemäni kynnet sitten myöhemmin. Tässä paras kuva mikä viime vuoden kynsistä säilyi:

/ When I was a little girl and Robbie Williams: Live in Knebworth -dvd was released I hoped and dreamed that some day I would get to see mr. Williams live. I would travel to Great Britain to see him when I would be older. Tomorrow this big dream of mine will be coming true - for the second time! I will go and see Robbie at Hartwall -arena in Helsinki, Finland. Last summer we went to see Robbie in Tallinn, Estonia and we got to see him in front row which was more I would have ever imagined. So tomorrow I'll be seeing him for the second time in a year. Dare I even dream that tomorrow's concert wouldn't be the last one? 

For tomorrow I'll have my last year's consert -nails to show you guys. I think these nails turned out nicely and at least they went with the theme! Those nails I did for tomorrow you'll see later. So here's the best image that I could find from last year: / 


Kynnet siis "perustuvat" kahteen Robbien vuonna 2012 ilmestyneen levyn kappaleeseen (Take The Crown). Nimettömän pilkut Candysta ja peukalon värivalumat Be A Boy -kappaleesta. Sitten jos kynnet ei vielä ole tarpeeksi lähellä teemaa noin muuten, niin keskisormessa sitten herran nimikirjaimet.

Paljon en käytetyistä lakoista kyllä muista, valkoinen on China Glazen White Out ja vallalla oleva vaaleanpunainen Essien Cascade Cool. Nimikirjaimet on leimattu tätä tarkoitusta varten ostetusta Konadin laatasta m18.

/ These nails are based on two of Robbie's songs from the album that came out at 2012 (Take the Crown). Those dots in my ring finger are supposed to be Candy and those lines in my thumb are the Be A Boy -song. And if these nails still aren't Robbie Williams enough for you I added R & W in my middle finger. 

I can't remember all those polishes I used for these nails but the white is China Glaze's White Out and that pink is Essie's Cascade Cool. Letters I stamped from Konad's plate m18 I bought just for this occasion. /


Seuraava tulevaisuudessa häämöttävä keikka on Metallica Sonispheressä 28.5. Minkähänlaiset kynnet sinne sitten väkertäisi, voi olla ettei pinkki siellä toimi ihan samalla tavalla ;)

/ The next concert in my future is Metallica's at Sonisphere on 28th of May. I wonder what kind of nails I would do for that, it may just be that pink doesn't work the same way in there ;) /

5/13/2014

Raspberry

Cloetta oli sponsoroimassa meidän edellistä kynsimiittiämme ja Katjamarian ja Annien kanssa luvattiin kiitokseksi tehdä lakkaukset ja meikit Jenkin uutuuspurkista. Katjamaria hoiti nuo meikkiasiat, me Annien kanssa sitten lakkailtiin kynsiä. Uutuuspurkat olivat Jenkin Lemon-Lime Sorbet ja Raspberry Sorbet. Tällä kertaa ruutuun tulee Raspberryn inspiroimat kynnet. Vielä ei Jenkki ole näitä kuvia missään julkaissut, mutta Jenkin facebook ja instagram ovat tarkassa seurauksessa ;)

Loppujen lopuksi nuo kaksi purkkapussia ovat hyvin samanlaisia, erot ovat lähinnä väreissä. Kun olin ensin lakannut Lemon-Lime -teemaiset kynnet olikin vähän vaikeampaa keksiä toisenlaiset. Sitten jostain kirkkaalta taivaalta päähän tuli tämä ajatus mikä ei ole ihan niin selkeä yhteyksineen purkkapussiin kuin Lemon-Lime -kynsissäni. Nämä kynnet ovat kuitenkin yhdet lemppareimmista ikinä ja varmasti tulen tätä koristelutyyliä käyttämään vielä tulevaisuudessakin, koska eihän tämä niin vaikeaa ollutkaan! Tyytyväinen olen myös siihen, että kynnet eivät täysin jäljittele purkkapussia vaan näissä on järkeä myös ihan itsekseen.


/ Cloetta was one of our sponsors in our nailbloggers' meet a few weeks ago. To thank them for that me, Katjamaria and Annie promised that we would do some nail art and make up which are inspired by Jenkki's two new gums. Katjamaria did the make up and me and Annie took care of  the nail art -part. These two new gums are Lemon-Lime Sorbet and Raspberry Sorbet. This time I'll have that Raspberry inspired nail art to show you guys.

At the end of the day those two gums have quite similar bags, only the colors change. So when I had made those Lemon-Lime -nails it was a bit harder to decide what kind of nails I would do this time. Then I had this idea which isn't quite as obvious as my other nail art. These nails turned out to be one of my favorite nails ever and I'm sure I will be using this same design some other time as well since it wasn't as hard as I thought! I'm also happy with the thing that my nails aren't a complete copy of the gum and these make sense by themselves too. / 


Pohjalle lakkasin luottolakkani Essien Cascade Coolin, joka alkaa jo olla melko tyhjä. Toista samanlaista tuskin tulen hankkimaan sillä lakka on alusta asti ollut hyvin venyvää sorttia ja tarkempi lakkaaminen tällä on vaikeaa. Sävyltään tämä oli kuitenkin juuri oikea tähän tarkoitukseen. Käytin koristelussa tärkeänä apuna Sanna Tara Nail Artilta jo aikaisemmin saamiamme koristeluteippejä. Väreinä kynsien eri osissa ovat China Glazen Strawberry Fields ja Essien Go Ginza

/ I used Essie's Cascade Cool as a base. That bottle is starting to be quite empty. I doubt that I will get another bottle of the same polish since this polish has been quite stringy from the start and anything that requires more details is hard to do with this. Cascade Cool is however a beautiful pink that fit this purpose really great. I used nail tapes as an important part of this design. These tapes we got from Sanna Tara Nail Art a while back. Other parts of these nails are polished with China Glaze's Strawberry Pink and Essie's Go Ginza. /


Olen hankkinut Strawberry Fieldsin jo kauan sitten, mutta se ei missään vaiheessa ole aiheuttanut sen suurempia ihastuksesta huokailuja. Tällä kertaa tämä kuitenkin muuttui täysin ja rakastuin ihan uudella tavalla tähän lakkaan. Auringonvalossa se etenkin näyttää parhaimmat puolensa ja lakka on todella tuijottelulakka. Harmi ettei auringonvaloa riitä kokoaikaisesti sisätiloihinkin ;) Olen kovin iloinen siitä, etten ole tästä lakasta luopunut ja näiden lakkausten seurauksena ei niin tule käymäänkään. Sen sijaan kehoitan muitakin tutustumaan tähän tapaukseen!

/ I have bought Strawberry Fields quite a long time ago but it hasn't never been such a favorite as I had hoped. This time it all changed and I fell in love with this polish a whole new way. In the sunlight this polish shows all it's best qualities. It's a shame that sunlight can't be present all the time indoors as well ;) I'm really happy that I didn't give this polish up and now that I've seen what it can do I surely won't be doing that. Instead I will encourage all of you to get to know this polish! /


Tässä ihana Strawberry Fields lähempää. Aika suorat linjat lakkauksessa muuten :o 
Here's Strawberry Fields a little closer. Those are quite straight lines in my nails I see :o


Mitä pidätte näistä kynsistä? Tuleeko purkkapussi edes kaukaisesti mieleen? ;) 

/ How do you like these nails? Do they even remind you about that gum? ;) /



Rimmel - Base Coat
Essie - Cascade Cool
China Glaze - Strawberry Fields
Essie - Go Ginza
Kynsiteipit / Nail Tapes*


*saatu

4/23/2014

Our Goodie Bag

Olisiko jo aika kurkistaa meidän "goodie bagiin" eli kaikkiin niihin ihaniin tuotteisiin mitä miitistä sponsoreilta saatiin? Jotain on varmasti jo meidän sponsoripostaus-ringin jutuissa näkynytkin, mutta kokoan kaikki tuotteet tähänkin. Tämän myötä taitaa melkolailla kaikki miittipostaukset olla sitten julkaistu (vihdoin!) ja siirrytään pikkuhiljaa normaaliin blogijärjestykseen takaisin ;) 

 / What do you think, would it be time to look inside our goodie bags which we got from our nail- and beautybloggers' meet? Some of these products you have already probably seen in our set of posts of our sponsors but I have collected all of them together here as well. With this post all of my nailbloggers' meet posts are starting to be published (finally!) and we'll be moving back to normal life in this blog ;) /


Tässä ensiksi ihan koko setti. Kuten kuvasta näkyy, niin tuotteista ei todellakaan ollut pulaa. Tällä kertaa Annien ja Katjamarian kanssa tehtiin töitä, jotta saatiin kokoon laadukas setti ja kova työ todella kannatti, sen verran hienoja tuotteita nimittäin miitissä saatiin! Berner lahjoitti meille Sally Hansenin pussukat joihin tuotteet saatiin koottua.

/ First, here is the whole set. As tou can see from the photo, we certainly didn't have too few products! This time Annie, Katjamaria and myself did really try to get together a set of good quality. Hard work paid off and we had an amazing set of products. Berner gave us those orange Sally Hansen bags to put our products in. /


MoYou London antoi jokaisen osallistujan valita kaksi leimauslaattaa heidän sivuiltaan. Nämä laatat ovatkin blogissa jo aikaisemminkin näkyneet. Lisäksi poisjäännin takia meille jäi myös kaksi ylimääräistä laattaa, jotka olivat kynsikilpailun palkintoina. MoYou antoi jokaiselle myös leimasimen ja scraperin, jotta leimailemaan pääsisi heti! Kirjoitin MoYou Londonista isomman postauksen, jota pääset lukemaan täällä.

 / MoYou London gave everyone a chance to choose two image plates from their webpages. These plates in the photo have been seen here in the blog already, but they're so nice that here they are again. Because one of the girls didn't make it to the meet we also had two plates extra which ended up being the prize of our nail art competition. MoYou also gave everyone a stamper and a scraper so that we could start stamping right away! I wrote a bigger post about MoYou London earlies, you can read it here. /


MiMax lähetti meille jokaiselle kynsinauhaöljyn ja alennuskoodin kauppaan. Toisen näistä öljyistä sain arvonnassa. Itselleni oli alusta asti selvää mihin alennuskoodin käyttäisin ja nyt se onkin jo laitettu käyttöön, tilaamani tuotteet näette siis myöhemmin :)

/ MiMax send everyone of us an oil for cuticles and a discount code for the shop. The other oil I got from our raffle. It was clear to me from the beginning that how I would use my discount and now I have used it and you will see what I got later :) /


Sally Hansenilta saatiin hoitolakka vahingoittuneille kynsille ja myös hoitovoide vahingoittuneille kynsinauhoille. Tiedän jo nyt, että nämä tulevat kesällä todella tarpeseen, koska kassalla työskentely on kynsille ja käsille kova paikka. Kerron lisää kunhan pääsen todenteolla testailemaan näitä.

/ Sally Hansen gave us a nail rehab polish for damaged nails and a cuticle rehab -lotion for damaged cuticles. I already know that these two will come in handy in my work at summer, since working in a store is really hard for your nails and cuticles and hands. I'll tell you more about these two when I get to test them a bit more. /


Consult Ladylta saatiin kynsiviilat (toisen sain arvonnassa), Body Drench -vartalovoiteet ja China Glazen Crackle -kynsilakat nimeltään Crushed Candy. Kirjoittelin Consult Ladysta enemmän miittiringistä, sitä pääsette lukemaan tästä.

/ Consult Lady got us a nail files (the second one from our raffle), Body Drench -bodylotions and China Glaze's Crackle -polishes called Crushed Candy. I wrote a post about Consult Lady earlier, you can read it here. /


Isadora lähetti erilaisia kynsilakkoja, itselleni sattui Sugar Nails -sarjan Peach Nectar ja Bon Bon sekä Wonder Nail -lakat Ipanema Beach ja Savannah Gold. Jälkimmäinen oli myös arvonnasta. Miitin myös Isadoran lakkojen määräni tuplaantui ja alan kyllä tykätä Isadorista toden teolla, etenkin Sugar Nails ja Holographic-sarjojen lakat ovat mieleeni. Isadoran lakoissa on myös niin ihanan leveä sivellin, että sitä voisin käyttää vaikka kuinka!

/ Isadora sent us different kinds of nail polishes. I happened to get Peach Nectar and Bon Bon from the Sugar Nails -collection and from Wonder Nails -collection Ipanema Beach and Savannah Gold. Savannah Gold I got from the raffle. My collection of Isadora doubled with the goodie bag and I'm starting to really like Isadoras, especially those Sugar Nails and Holographic -series are to my liking. Isadora's polishes also have such a wide brush which I really like! /


NailCitylta saatiin koko Zoyan Beach & Surf -sarja. Vaikka olisin voinut kotiuttaa tämön kokoelman jokaisen lakan, tällä kertaa kotiin tuli mukanani niistä kaksi. Aivan ihanan raikas pinkki Shelby ja arvonnasta sain myös kimaltelevan Carlyn. Nämä ovat todella ihania lakkoja, kyllä nyt kelpaa! Kirjoittelinkin jo Shelbystä, siitä pääsee lukemaan täällä.

/ NailCity gave us the whole Zoya's Beach & Surf -collection. Although I would have wanted all of them, this time I got to keep Shelby and Carly. These are two really wonderful polishes. I already swatted Shelby, you can see it here. /


Kauneudenkauppa lähti sponsoroimaan miittiämme lähettämällä lakkoja OPIn Euro Centrale -kokoelmasta. Itselleni tuli toinen ihana pinkki eli Suzi's Hungary Again! Tämän lakan kanssa kävi tuuri, koska samalla sain myös vetää tämän lakan yli wishlistiltäni. :) Lisäksi saimme OPIn sarjan kynsinauhojen hoitovoiteet, joka on kyllä niin komeasti pakattu. Tulen varmasti käyttämään tätä, ehkä voisin jopa kuljettaa sitä laukussa, jotta se olisi aina saatavilla?

/ Kauneudenkauppa sponsored us by sending polishes from OPI's Euro Centrale -collection. I got that amazing pink called Suzi's Hungary Again! I got lucky with this polish since I got to remove it from my wishlist. :) We also got OPI's cuticle oils which were packed really nicely as you can see. I'm sure I will be using this, perhaps I could even carry this around with me so that I could use it anytime, anywhere? /


L'Oreal lähetti nimikkolakkojaan sekä Essien lakkoja. Itselleni sattui ihana vaaleankeltainen Lemon Meringue ja Essieltä Hors D'oeuvres. En varmaan ikinä opi kirjoittamaan tuota Essien lakan nimeä ilman mallia! Essie yllätti kun sitä lakkasin tikulle, se nimittäin peitti hienosti jo kahdella kerroksella.

/ L'Oreal sent us their own polishes and also Essie's. I happened to get that lovely light yellow Lemon Meringue and from Essie Hors D'oeuvres. I will never learn how to write that nime though! Essie really suprised me when I was swatching it, it was opaque with just two layers. /


Edgy Polish lähetti meille kymmenen erilaista indielakkaa, itselleni sattui Oopsie Daisies -merkin Banana Split. Edgyn lakat oli pakattu suklaan ja käyntikortin kanssa pieniin erivärisiin kangaspusseihin, ihana lisäys!

/ Edgy Polish sent us ten different kinds of indiepolishes. I got Oopsie Daisies Banana Split. Edgy's polishes were packed with chocolate in these lovely different colors of bags. I love that! /

Lisäksi meitä sponsoroimassa oli tietysti Glitter järjestämällä meille ihanan illan heidän Joensuun liikkeessään. Tästä kirjoittelin jo täälläCloetta taas osallistui miittiimme sponsoroimalla hurjan määrän karkkia. Sitä riitti niin paljon, että miitissä se ei todellakaan loppunut kesken ja jokaiselle jäi vielä kotiin vietäväksi purkkaa ja karkkia! Meillä oli siis todella mahtavat tuotepussit jaettavana jokaiselle osallistujalle.

/ In addition we had that visit to Glitter I wrote in here. Cloetta sponsored our meet by giving us this huge amount of candy, chocolate and gum. There were so much of it that we didn't get the chance to eat it all in the meet so everyone got to take home some candy and gum too! So we had such a great goodie bags to give everyone. / 

Todella, todella suuri kiitos kaikille sponsoreillemme!

/ Huge, huge Thank You to all of our sponsors! /